Uuden EP: n odotetaan valitsevan puheenjohtajan ensimmäisessä istunnossaan 2. heinäkuuta. SEU 17 artiklan 7 kohdan mukaan se myös ”valitsee” Euroopan komission puheenjohtajan sen jälkeen, kun Eurooppa-neuvosto on ehdottanut ehdokasta. Vuonna 2014 seurattiin Spitzenkandidaten-prosessia, jossa poliittiset ryhmät valitsivat pääehdokkaan EP-vaaleihin, jotta Eurooppa-neuvosto ehdottaa eniten ääniosuuksia edustavan poliittisen ryhmän pääehdokasta komission puheenjohtajaksi. EPP-ehdokas Jean-Claude Juncker ehdotettiin ja valittiin näin. Tämä prosessi ei kuitenkaan ole velvollisuus EU: n perussopimusten nojalla, ja jotkut EU: n johtajat ovat ilmaisseet vastustavansa sen noudattamista uudelleen.
Vuonna 2019 EPP: n pääehdokas oli saksalainen Euroopan parlamentin jäsen ja PPE-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber. Vaalien jälkeen PPE pyysi Eurooppa-neuvostoa ehdottamaan Weberiä, koska hän oli heidän ehdokkaansa ja he olivat edelleen johtava poliittinen ryhmä. S&D, Uudista Eurooppa ja Vihreät-EFA kuitenkin ilmoittivat, etteivät he ole halukkaita tukemaan hänen ehdokkuuttaan. Häntä vastustaa myös presidentti Macron, joka on viitannut komission puheenjohtajan tarpeeseen saada korkean tason johtokokemusta. Toisin kuin komission aiemmat puheenjohtajat (viimeiset neljä olivat entisiä pääministerit), Weber ei ole toiminut hallituksen ministerinä.
Eurooppa-neuvosto kokoontui 28. toukokuuta ja 20. kesäkuuta keskustellakseen järjestelyistä, joilla sovitaan komission puheenjohtajaehdokkaista ja muista EU: n huipputöistä, jotka tulevat virkaan ennen vuoden loppua. Näihin kuuluvat EP: n puheenjohtaja, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja Euroopan keskuspankin puheenjohtaja. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi, että roolien jakautumisen on heijastettava poliittista, maantieteellistä ja sukupuolten tasapainoa. Koska Eurooppa-neuvosto ei ole päässyt sopimukseen ehdokkaista 20. kesäkuuta, se kokoontuu 30. kesäkuuta ja yrittää uudelleen.
Uusi parlamentti
Uusi EP istuu ensimmäistä kertaa 2. heinäkuuta. Alla oleva kaavio osoittaa poliittisten ryhmien välisen tasapainon muuttuvan lähtevään EP: hen verrattuna.
Niiden välillä EU: n kannattajilla (EPP, S&D, RE, Vihreät-EFA) on 518 paikkaa (69%). Potentiaalinen vasemmistolaiskeskikoalitio, joka koostuu S&D: stä, RE: stä, vihreistä ja GUE / NGL: stä, voi myös vain kerätä enemmistön 377 parlamentin jäsenellä (joidenkin EP: n äänten absoluuttinen enemmistö on 376). EPP: n, RE: n ja ECR: n keskellä oleva oikea-keskustainen koalitio jää alle 352 äänellä.
ID-ryhmän, entisen EFDD-ryhmän ja muiden mahdollisten liittolaisten, kuten Fidesz, ja ECR: n populistipuolueiden, kuten PiS: n, Ruotsin demokraattien ja Alankomaiden demokratiafoorumin, osuus on nyt noin 23% parlamentin jäsenistä (172 parlamentin jäsentä).
Vaalien jälkeen naisten parlamentin jäsenten osuus on saavuttanut historiallisen korkeimman tason, 39 prosenttia. 5% parlamentin jäsenistä on etnisen vähemmistön taustalla.
Brexit EP: n jälkeen
Brexitin seurauksena EP: n koko supistuu 705: ään ja 27 varaparlamentaarikkoa siirtyy paikoilleen. Tästä on hyötyä kahdelle ryhmälle, joilla ei ole Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin jäseniä, EPP: lle ja henkilöllisyystodistukselle, joka saa neljä ja kolme parlamentin jäsentä. S&D, RE ja Verts / ALE kärsivät kaikista parlamentin jäsenten nettotappiosta, vaikka he saisivat uusia jäseniä uudesta saannista. ID-ryhmän ennustetaan ohittavan Vihreät-EFA: n ja siitä tulee neljänneksi suurin poliittinen ryhmä.